Hyvän huomisen kylät

Hyvä huominen vaatii meiltä kaikilta tekoja jo tänään!

Hyvän huomisen kylät -hankkeen tavoitteena on vähentää jätteen määrää, lisätä tavaroiden kunnostusta ja uusiokäyttöä, rohkaista ilmastotekoihin ja vaalia luonnon monimuotoisuutta Laukaan maaseudun kylillä. Hanke toteutetaan vuosien 2024-2026 aikana.

Tavoitteena on myös lisätä kyläyhteisöjen luottamusta toiveikkaaseen tulevaisuuteen sekä tunnistaa jokaisen oma mahdollisuus olla aktiivisena toimijana tavoitteen saavuttamisessa. Yhteistyö ja yhteinen tekeminen ovat tärkeässä roolissa tavoitteiden saavuttamisessa.

Hanke saa EU:n maaseuturahaston tukea Leader JyväsRiiheltä.

uutisia

Hyvän huomisen kylät

Vehniä

Vehniällä eletään upeissa peltomaisemissa, idyllisten kyläteiden varsilla, järvien rannoilla ja monen korkean mäen päällä. Kylällä on noin 1000 asukasta. 

Laukaan kirkonkylä

Laukaan kirkonkylä on Laukaan kunnan hallinnollinen keskus ja sykkivä sydän. Kirkonkylällä asuu yli 8 000 henkeä.

Valkola

Valkolan kylä on kasvava maaseutukylä jossa on paljon aktiivista toimintaa.

Tulevia tapahtumia

Hyvän huomisen kylät -hankkeen tapahtumat ovat avoimia kaikille – niin kylien asukkaille kuin kylien ulkopuolella asuvillekin. Lämpimästi tervetuloa!

Japanilaisten vihkojen työpaja

Päivämäärä: 17.03.2026
Aika: 17:00 - 19:00
Paikka: Valkolan kylätalo, Puralanharjuntie 76, Laukaa.
Japanilaiset vihkot

Japanilainen vihko – tämä on tekniikka, jolla paperijämät muutetaan kauniiksi, monikäyttöisiksi vihkoiksi. Työpajassa sidomme kauniita vihkoja hyödyntäen mahdollisimman paljon kierrätys- ja ylijäämämateriaaleja: vanhoja papereita, kartonkia, kirjansivuja, tapetteja ja muita löytöjä. Kun opit japanilaisen vihkon sidonnan, voit tehdä vihkoja melkein mistä tahansa paperista. Samalla saat hetken rauhallista käsillä tekemistä. Voit tuoda työpajaan omaa materiaalia, jota haluat hyödyntää. Meillä […]

Lue lisää

Kosmetiikkaa kotikonstein

Päivämäärä: 30.03.2026
Aika: 17:00 - 19:00
Paikka: Kylätalo Himma
Kosmetiikkaa kotikonstein

Omasta keittiön kaapistakin voi löytyä monenlaisia raaka-aineita kotikosmetiikan valmistamiseen. Kun valmistamme kosmetiikkaa itse, vältämme turhaa kemikaalikuormaa sekä kosmetiikkapurkeista syntyvää pakkausjätettä. Kosmetiikan valmistaminen on mukavaa ja sitä on helppo oppia. Kosmetiikkaa kotikonstein -työpajassa valmistetaan eri ihotyypeille sopivaa vartalovoidetta, huulirasvaa ja ekodeodoranttia. Työpajan ohjaajan toimii Marlene Lindeman. Työpaja on osa Hyvän huomisen kylät -hanketta ja saa EU-maaseuturahoitusta […]

Lue lisää